Tavastia-klubi.html

 
ca de en es fr it nl no pl pt ru ro fi sv tr vo


 

Tavastian sisäänkäynti Urho Kekkosen kadulla.

Tavastia-klubi on Helsingin Kampissa Urho Kekkosen kadulla sijaitseva rock-klubi. Se on alallaan Suomen maineikkain, ja jokaisen aloittelevan suomalaisen yhtyeen sanotaan haaveilevan siellä esiintymisestä. Vuosien varrella Tavastialla onkin esiintynyt koko suomalaisen rockin parhaimmisto ja monia ulkomaisia esiintyjiä.

Hämäläis-Osakunnan talossa toimi jo 1950-luvulla suosittu tanssipaikka Hämis ja vuonna 1970 nimeksi tuli Tavastia-klubi. Pelkästään elävän musiikin klubiksi Tavastia muuttui 1990-luvun alussa. Toimintaa harjoittaa Helsingin Rock & Roll Oy, jonka toimitusjohtaja on Juhani Merimaa. Tavastian yhteydessä toimivat myös pienempi klubi Semifinal ja ravintola Ilves. Klubin oma jalkapallojoukkue FC Tavastia pelaa Helsingin piirin Viitosessa.

Tavastia on nykyisin yksi Euroopan vanhimmista edelleen toimivista rock-klubeista ja siitä harvinainen, että se sijaitsee kaupungin keskustassa. Bam Margera sanoo Tavastiaa maailman parhaaksi rock-klubiksi, ja HIM esiintyy aina Tavastialla perinteisellä uudenvuodenkeikallaan.

muokkaa Aiheesta muualla


Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
All Right Reserved © 2007, Designed by Stylish Blog.